Maailma on täynnä periaatteita. Sinäkin kenties tunnet jonkun, joka on ”periaatteen ihminen”, sellainen vakaa ja jämäkkä, jota jopa ihaillaan ja kunnioitetaan. Minä väitän, että mitä enemmän ja mitä tiukempia periaatteita ihmisellä on, sitä pienempää ja surkeampaa on hänen elämänsä.
Periaatteet muokkaavat elämäämme ja usein helpottavat sitä tekemällä valinnoista yksinkertaisia ja nopeampia. Parhaimmillaan ne voivat jopa rikastuttaa elämää, jos periaatteenamme on esimerkiksi tutustua avoimesti uusiin ihmisiin tai auttaa heikommassa asemassa olevia.
Pahimmillaan periaatteet sulkevat mielemme laatikkoon, jonne ei päivä paista eikä kuu kumota; ajatuksille ei ole tilaa tai edes mahdollisuutta tuulettua tai päivittyä. Niiden taakse on helppo mennä piiloon, kun ei kykene löytämään oikeita perusteluja heiveröisille mielipiteille. Elämä on kenties selkeää, mutta ahdasta ja rajoittunutta.
Hyvänä esimerkkinä käyvät erilaiset yhteisöt, joissa on omat, rajoittavat säännöt. Ne voivat olla uskonnollisia tai poliittisia, ja tuntua sisäpiiriläisille hyvinkin loogisilta, kun ympärillä olevat ihmiset ajattelevat samalla tavalla ja toimivat samojen periaatteiden mukaisesti.
Usein periaatteet ovat muut pois sulkevia. Oppositio vastustaa hallitusta periaatteen vuoksi. Ateisti voi vastustaa uskovia periaatteen vuoksi. Vuoropuhelu ja empatia loistavat poissaolollaan.
Olen kerran päässyt seuraamaan lähietäisyydeltä poliittisia periaatteita ja niiden ilmenemistä. Minulla oli ilo viettää pari vuotta sitten muutama päivä Pekka Haaviston seurassa, kun olin järjestänyt ohjelmaa hänen presidentinvaalikiertueelleen.
Kuuntelin erittäin tarkalla korvalla hänen mielipiteitään ja erityisesti niiden perusteita. Vaikka en olekaan kaikista asioista samaa mieltä, kuuntelin lumoutuneena niitä perusteluja, joita hän esitti sanojensa tueksi. Se oli harvinaista herkkua, sillä harvoin saa kuulla tarkkaan punnittuja mielipiteitä tässä ajassa, jossa tyhjiä ajatuksia ja periaatteen tahraamaa retoriikkaa sinkoilee oikealta ja vasemmalta.
Olimme alueella, joka on tunnettu vahvana kokoomuksen alueena. Siksi oli kiinnostavaa tarkkailla Haaviston tilaisuuksiin saapuneita, avoimesti toisen ehdokkaan kannattajia. Joukkoon mahtui sekä periaatteisiinsa jumittuneita, silmät ja korvat muilta vaihtoehdoilta sulkevia ihmisiä että avoimesti uutta kohtaavia, keskustelevia ja haastavia. Katsoin, kun jälkimmäiset tuulettivat omaa laatikkoaan avaamalla mielensä uudelle tiedolle, uusille ajatuksille ja samalla uusille mahdollisuuksille. He myös tuntuivat tietävän, että uusi asia, oli se mikä hyvänsä, ei ole uhka vaan mahdollisuus kasvaa, kehittyä ja oppia.
Usein elämän vaikeimmat mutta antoisimmat matkat ovat niitä, kun menee toista avoimin mielin toista puolitiehen vastaan.
Missä tavataan?
