Yrityksille

“Kuuntele aina vain sitä, mitä ihmiset tarvitsevat, älä sitä, mitä he ajattelevat.”

Marshall B. Rosenberg

Palveluni

Yksin paremmaksi

Fiksut ja taitavatkin esimiehet ovat joskus neuvottomia erityisesti ihmisten johtamiseen liittyvien ongelmien edessä. Jos ajastasi menee liikaa erilaisten ihmissuhdehaasteiden selvittelyyn, jos ne stressaavat sinua, tai jos haluat pohtia niitä ammattilaisen kanssa, olen apunasi.

Kolme tapaamista 980 e

Yhdessä vahvemmaksi

Aito kuunteleminen, avun tai palautteen antaminen ja pyytäminen, erimielisyyksien rakentava käsittely ja selkeät pelisäännöt luovat vahvaa yhteishenkeä ja lisää psykologista turvallisuutta. Toimiva tiimi -koulutuksen painopiste sovitaan yhdessä.

Puoli päivää 1890 e, koko päivä 2890 e.

Sopuun sovittelulla

Joskus tilanteet kärjistyvät ja silloin on hyvä kutsua ulkopuolinen ja puolueeton sovittelija – mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Sovittelija auttaa avaamaan kommunikoinnin solmuja säästäen kaikkien aikaa, rahaa ja hermoja. Sovittelun perustana on kummankin osapuolen vapaaehtoisuus ja aito halu löytää toimiva ratkaisu. 

Työyhteisösovittelu 1590 e / 1 pv

COOLR – kuuntelija

Ajattele, jos teilläkin olisi töissä joku, joka ottaisi vastaan ne turhautumisen, ärtymyksen ja jopa vihan tunteet, joita erilaiset törmäykset nostavat pintaan työpäivän aikana. Joku puolueeton ja organisaatiosta riippumaton kuuntelija, jolle voisi luottamuksellisesti tunnustaa myös pelot ja huolet kesken töiden. Puskuri sinun ja maailman välissä. 

Kuukausisopimuksella. Pyydä tarjous.