Olipa havahduttavaa lukea lauantain 31.10. Helsingin Sanomista Annamari Sipilän kolumni mielipiteiden turhuudesta: ”Omavalintainen mielipiteetön elämä on 2020-luvun alussa luksusta, johon harvalla on enää varaa tai selkärankaa”. Järkyttävä havainto todella tärkeästä aiheesta.
Siitäkö se johtuu, että mielipiteitä sinkoilee vasemmalla ja oikealla niin, että niiden väisteleminen on käytännössä mahdotonta? Että hiljaa oleminen on luksusta?
En toki voi olla heittämässä tässä(kään) ensimmäistä kiveä, sillä sorrun mielipiteen ilmaisuun luvattoman usein itsekin. Sitähän tämä bloginkin kirjoittaminen on, mielipiteeni milloin mistäkin minua puhuttelevasta asiasta. Mutta koska olen opetellut kiinnittämään tähän huomiota, saan itseni kiinni nopeasti ja helposti, minkä ansiosta voin saman tien korjata tai selventää, mitä halusin sanoa. Ja mikä vielä antoisampaa: saan kiinni myös muut omia mielipiteitään faktoina tai tuomareina ilmoille kuuluttavat. Silloin voin valita, ketä uskon ja millaisin perustein.
Muistan kuulleeni väitteen, että 93 % ihmisistä inhoaa sitä, että joku antaa neuvoja pyytämättä. Arjen havaintoni ovat saman suuntaisia. Minäkään en toivo saavani neuvoja ilman, että pyydän sellaista. En halua kuulla edes mielipiteitä, elleivät ne tuo uutta näkökulmaa tai muuten rikasta keskustelua.
Sipilä kirjoittaa kolumnissaan mielipidepakosta. On ammatteja ja tilanteita, joissa on oltava mielipide. Ja sitten olemme kaikki me muut, joiden mielipiteet ja kannanotot harvoin rakentavat siltoja välillemme. Pikemminkin päinvastoin.
On itse asiassa hyvinkin vapauttavaa olla olematta mitään mieltä. Harvoin kenelläkään on edes riittävästi tietoa asioista, jotta pystyisi muodostamaan asioista faktapohjaisen mielipiteen. Faktapohjaisen siksi, että kaikki muu on usein pelkkää mölyä.
Samalla on ihan terveellistä – ihmissuhteiden kannalta ainakin – tiedostaa, että vaikka asioista onkin jokin mielipide, sitä ei läheskään aina tarvitse sanoa ääneen. Sillä usein kaikkein parasta, jonka voit toiselle antaa, on kuuntelemisen lahja.
Heitän sinulle haasteen: laita taskuusi 10 pientä kiveä ja joka kerta, kun ilmaiset keskustelussa mielipiteen tai asian, joka ei kestä faktantarkistusta, siirrä yksi kivistä toiseen taskuun. Lyön vetoa, että kivet ovat vaihtaneet paikkaa alta aikayksikön.
Jos hiljaisuus ja mielipiteettömyys ovat arjen luksusta, ne ovat sellaista ylellisyyttä, joka on meidän kaikkien ulottuvilla.
Minun mielestäni.
