ms_admin/ joulukuu 3, 2018/ Uncategorized

”Ihmisen todelliseen luonteeseen pääsee kurkistamaan, kun näkee kuinka hän suhtautuu sateiseen päivään, kadonneisiin matkatavaroihin ja solmuun menneisiin jouluvaloihin.” – Maya Angelou

Pimeys ja lumi ovat alkaneet erotella jyviä akanoista, optimistit pessimisteistä, pitkäpinnaiset – no, niistä muista. Vaikka talvi saapuu joka vuosi, liian monet antavat sen ”yllättää” itsensä. Helppoon, täsmälliseen ja tarkasti aikataulutettuun elämään tottuneet ovat olleet ihmeissään, kun arjen rutiinit menevät liukkauden tai ruuhkien johdosta sekaisin. Jo viiden minuutin myöhästely aiheuttaa napinaa, ja puolen tunnin muutos aikataulussa on katastrofi, jota puidaan lehtien palstoilla.

Tulin pari viikkoa sitten Turusta junalla Espooseen. Ratatyö, toppavaunun odottelu ja vastaan tulevalle junalle raidetilan antaminen aiheuttivat useita pysähdyksiä, ja lopulta tunnin viivästyksen. Seurasin mielenkiinnolla muiden vaunussani matkustavien reaktioita. Siinä pääsi todellakin kurkistamaan ihmisten todelliseen luonteeseen. Miten nopeasti syntyykään yhteys kahden ventovieraan välille, kun voi alkaa sydämensä kyllyydestä sättiä yhteistä vihollista, vertailemaan pilalle mennyttä iltaa ja manaamaan koettua vääryyttä! Ja miten aivan yhtä nopeasti syntyy sanaton, katsekontaktin luoma yhteys niiden välille, jotka istuvat hiljaa penkillään nauttien tästä ylimääräisestä mahdollisuudesta syventyä kirjaan, käsityöhön tai  kuuntelemaan musiikkia.

Pian on joulu ja stressitaso korkealla sekä töissä että kotona. Kun toimiston ilmapiiri kiristää pipoa, tekemättömien töiden pino kasvaa, viime hetki alkaa olla liian lähellä ja aatto uhkaa mennä pilalle täydellisyyden tavoittelun vuoksi, voit kysyä itseltäsi, millaista seuraa sinä aiot silloin olla.

Tiedät, että jaettu ilo on kaksinkertainen. Mutta elämän heittämät pienet haasteet tai itse itsellesi asettamat tarpeettomat tavoitteet voi huoletta puolittaa! Sadepäiviä tulee aina ja niitä varten voi varata iloisen värisen sateenvarjon. Matkalaukkuja saa kaupasta ja jouluvalojenkin selvittämiseen on pian aikaa taas monta kuukautta. 

Ja talvisen pimeyden, kuten niin monet muutkin turhat huolet, hoitaa aika.

 

Ilahduta minua ja kerro, mitä tämä sinussa herätti: lähetä sähköpostia osoitteella leino.sanna(at)mindstudio.fi. Kiitos!

Please follow and like us: