Pystymme vaikuttamaan moneen asiaan, jolla on vaikutusta hyvinvointiimme. Voimme muuttaa elintapojamme, asenteitamme ja ajattelutottumuksiamme. Mutta ajan kulumiseen emme voi vaikuttaa. Ajalla ja vanhenemisella on kuitenkin mitä suurin vaikutus elämäämme.
Järjestelen parhaillaan 40-vuotissyntymäpäiviäni. Olen juhlista hyvin iloinen! Elämää on tilastojen mukaan suurin piirtein yhtä paljon edessä kuin takanakin, ja kutsuttavia ystäviä on jo nyt melkoinen joukko. Samalla tiedostan, että vanhenen joka päivä, kuten kaikki muutkin ihmiset tekevät. Mikä minussa muuttuu vanhetessani? Millaista olisi minulle hyvä vanheneminen tai hyvä vanhuus?
Mitä on hyvä elämä, kun vanhenemme?
Kun puhutaan hyvästä vanhuudesta, puhutaan usein toimintakyvystä. Mistä arkisista toimista selviämme itsenäisesti, millaisia fyysisiä tarpeita meillä on ja millaista apua tarvitsemme niiden täyttämiseen? Tällaisia pohdintoja heijastelevat monet ikäihmisten hoivaa koskevat keskustelut ja toimet. Vähän syvemmälle meneviäkin näkemyksiä ihmiselämästä onneksi on. Meillä on myös psykologisia tarpeita: ruuan ja lämmön lisäksi kaipaamme tulla nähdyiksi, antaa ja saada rakkautta sekä kuulua johonkin yhteisöön.
Psykologiset tarpeetkaan eivät kuitenkaan kata kaipuutamme olla osallisia johonkin itseämme suurempaan: kuulua sukupolvien ketjuun, toimia omien arvojemme mukaisesti, kokea oma pienuutemme jonkin suuremman edessä. Näistä voisi puhua henkisinä tai hengellisinä tarpeinamme. Hengellisyys tässä ei ollenkaan välttämättä tarkoita uskontoja. Joillekin meistä uskonnolliset tilaisuudet, rukoukset tai tekstit ovat luonteva väylä henkisten ja hengellisten tarpeiden täyttämiseen. Toisille vaikkapa luontokokemukset ovat tärkeitä.
Suhteessa vanhenemiseen näitä tarpeita on luodattu muun muassa gerotransendenssin teoriassa (Esim. Tornstam 2005). Sen mukaan ikääntyessämme koemme tarvetta suunnata elämäämme kolmella tavalla kohti aineettomampaa ja meitä itseämme suurempaa. Ensiksi pidämme itseämme ja egoamme yhä vähemmän tärkeinä. Toiseksi keskitymme sosiaalisissa suhteissa yhä vahvemmin meille todella merkityksellisiin ihmisiin ja yhteisöihin: laatu korvaa määrän, eivätkä tittelit enää ole turhan tärkeitä. Kolmanneksi näemme yhä selvemmin oman pienuutemme kosmisessa perspektiivissä: elinaikamme on lyhyt ja vaikutuksemme pieni, mutta kuitenkin merkityksellinen.
Mutta ovatko tällaiset ajatukset seurausta vanhenemisesta ja oikeutettuja vain tietynikäisille? Saako jo nelikymppisenä pohtia omaa merkityksellisyyttään ja merkityksettömyyttään? Vastaukseni on: tietysti saa, ja kannattaakin!
Monet hyvää vanhuutta kuvaavat teoriat ovatkin saaneet kritiikkiä siitä, että niitä on käytetty liittämään tietyt elämänpohdinnat nimenomaan vanhuuteen. Koska vanhenemiselle ei ole alaikärajaa, oman elämän ja henkisten tarpeiden pohtiminen on hyvä aloittaa sen ikäisenä, kuin siltä tuntuu. Ehkä juuri tänään?
Jos haluat saada lisää keinoja oman elämäsi pohtimiseen tai kuulla tieteen löytämistä tavoista parantaa omaa hyvinvointiasi, tule kuulolle ilmaiseen webinaariimme 16.8. tai hyppää kyytiin 30.8. alkavalle Tietoa, toivoa, tekoja -hyvän elämän verkkokurssille!
Lue lisää:
Tornstam, L. (2005). Gerotranscendence – A developmental theory of positive aging. New York, NY: Springer.
